Waterford Kamhlaba UWC
Mbabane, Eswatini
600 opiskelijaa
11–20-vuotiaita
1963

Eteläisen Afrikan Waterford Kamhlaba perustettiin vuonna 1963 vastauksena Etelä-Afrikan apartheid-koulutuspolitiikalle. Koulun kampus Eswatinin pääkaupungissa Mbabanessa on nimensä mukaisesti 'Kamhlaba' – maailma pienoiskoossa.
Muista UWC-kouluista poiketen lukuvuosi Waterford Kamhlabassa kestää tammikuusta marraskuuhun.
Kolme erityispiirrettä
- Vahvat suhteet paikallisten vaikuttajien kanssa – Koululla on vahvat suhteet paikallisten toimijoiden kanssa tukien opiskelijoiden oppimista ja palvelutyötä. Näihin lukeutuvat mm. paikallinen pakolaisleiri ja naapurustossa sijaitsevat hoitoyksiköt (children welfare centers).
- Waterford Kamhlaba on tällä hetkellä ainoa UWC-koulu eteläisessä Afrikassa – Koulun ainutlaatuinen historia on läsnä kampuksen arjessa. Waterford on kouluttanut suuren määrän afrikkalaisia vaikuttajia perustamisensa jälkeen.
- Eteläisen Afrikan ensimmäinen koulu eri kansanryhmistä tuleville – Waterford Kamhlaba perustettiin vastalauseena Etelä-Afrikassa vallinneelle rotuerottelulle. Afrikan ja maailman monimuotoisuus on luutunut koulun luonteeseen ja on edelleen yksi sen perusarvoista.
Luokkahuoneessa
Waterford Kamhlaba tarjoaa kolmea eri koulutusohjelmaa eri-ikäisille opiskelijoille. Koululla on IB-opiskelijoiden lisäksi 11-16 -vuotiaita oppilaita.
Koulu tarjoaa tavanomaisten IB-aineiden lisäksi mahdollisuudet opiskella swatia, ranskaa, espanjaa, antropologiaa, psykologiaa, yrityshallintoa, musiikkia ja teatteria.
Luokkahuoneen ulkopuolella
Vapaaehtoistoiminta ja palvelustyö on ollut osa koulun toimintaperiaatetta ja kampuksen elämää sen perustamisesta lähtien. IB-opiskelijoilta vaaditaan vähintään kahden tunnin sitoutumista vapaaehtoistyöhön viikkoa kohden. Projektit voivat liittyä esimerkiksi avustamiseen paikallisessa sairaalassa ja kouluissa tai vammaistyöhön. Koululla on myös ympäristön- ja luonnonsuojeluun liittyviä ohjelmia.
Waterford Kamhlaba tarjoaa monia urheiluaktiviteetteja, kuten yleisurheilua, sulkapalloa, koripalloa, krikettiä, maahockeytä, verkkopalloa, rugbya, jalkapalloa, softballia, squashia, uintia, lentopalloa ja tennistä. Muita vapaa-ajan aktiviteetteja ovat retkeily, kiipeily, ratsastaminen, kajakointi sekä maastojuoksu. Laaja valikoima kulttuuri- ja taidetoimintaa (mukaan lukien draama, musiikki, tanssi ja kuvataide). Kerhoja vetävät niin henkilökunta kuin opiskelijat.
Kampus ja muut tilat
Kampus sijaitsee vuoren laella Eswatinin pääkaupungissa Mbabanessa. Koululla on käytännönläheiset ja kattavat urheilu-, taide- ja opiskelutilat.
IB-opiskelijat asuvat kahdessa eri asuntolassa, Emhlabenissä (maailman ihmisten paikka) ja Elangenissä (nousevan auringon paikka). Huoneet ovat pääsäntöisesti yhden tai kahden hengen. Asuntoloissa on eri siivet nais- ja miespuolisille opiskelijoille sekä jaetut oleskeluhuoneet, tietokonekeskukset, kirjastot, TV-huoneet ja keittiöt.
Maantieteellinen sijainti
Waterford Kamhlaba sijaitsee vuoristossa noin 10-15 minuutin ajomatkan päässä Eswatinin pääkaupungin Mbabanen keskustasta. Kampuksella on oma luonnonsuojelualue, joka ulottuu vuodenhuipulle. Retkeilyreitit tarjoavat uskomattomat näkymät Swazimaan maalaukselliseen maisemaan.
Opiskelijavalinnat
Waterford Kamhlabaan voi päästä kolmella eri tavalla:
- Haku oman maan UWC-komitean kautta
- Suora haku kouluun
- Sisäisen haun kautta, jos suorittaa koulussa IGCSE-tutkintoa.
Yhteystiedot
Waterford Kamhlaba UWCSA
P.O. Box 52
Mbabane H100, Swaziland