UWC Maastricht
Maastricht, Alankomaat
915 opiskelijaa
2-18 -vuotiaita
2009

UWC Maastricht on monikulttuurinen koulu opiskelijoille erilaisista koulutus- ja sosioekonomisista taustoista. Koulu toimii osana Alankomaiden julkista koulutusjärjestelmää ja saa taloudellista tukea Alankomaiden valtiota. Koulu perustettiin vastaamaan sekä Maastrichtin kansainvälisen yhteisön että UWC:n valintakomiteajärjestelmän kautta valittujen opiskelijoiden tarpeita.
Kolme ainutlaatuista piirrettä
- Kansallinen julkinen koulu - UWC Maastricht on ainoa UWC-koulu, joka toimii kansallisen julkisen järjestemän piirissä, tarjoten opetusta oppilaille esikoulusta lukioon.
- Nuorten sosiaalinen yrittäjyys (YSE) ja opiskelijakohtaiset konferenssit - YSE-aloite antaa opiskelijoille taitoja tunnistaa yhteisössä esiintyviä ongelmia ja suunnitella niihin liittyviä ratkaisuja sosiaalisten yrittäjyyshankkeiden muodossa. Koulun järjesteämät vuosittaiset konferenssit -
TEDx Maastricht, Nuorten Kestävä Ympäristö, Kansainvälinen rauhankonferenssi sekä Tietoteorian konferenssi, ovat kokonaan oppilaiden johtamia tapahtumia. - Paikallisen yhteisön palveleminen - UWC Maastrichtissa tekee jatkuvasti työttä saattaakseen koulun ja muun kaupunkiyhteisön lähemmäksi toisiaan.
Luokkahuoneessa
Pre-Kindergarten -opetussuunnitelma (2-4-vuotiaille) sisältää lasten kehityksen ja oppimisen liittyvää opiskelutoimintaa.
Primary Curriculum (4-11 vuotaille) koostuu eri oppiaineista, joista jotkut edellyttävät tietyn tasoista englannin osaamista.
IB-Middle Years -ohjelma (11-16-vuotiaille) kannustaa oppilaita omaksumaan ja ymmärtämään perinteisten oppiaineiden ja todellisen maailman välisiä yhteyksiä ja tulemaan kriittisiksi sekä itsereflektiota harjoittaviksi ajattelijoiksi.
16-18 vuotiaille kouluu tarjoaa International Baccalaureate Diploma Programin, eli kansainvälisen ylioppilastutkinnon. Tavallisten oppiaineiden lisäksi UWC Maastrichtissa on mahdollista opiskella seuraavia aineita:
- hollanti, espanja, saksa, italia, arabia
- maailman taiteet ja kulttuurit, kansainvälinen polittiikka
- kuvataide, musiikki
Luokkahuoneen ulkopuolella
UWC Maastricht on sitoutunut edistämään sosiaalista yrittäjyyttä opiskelijoiden ja henkilökunnan keskuudessa tarjoamalla heille tarvittavia työkaluja ja asenteita, joita tarvitaan hankkeiden käynnistämisessä ja ylläpitämisessä. Osallistuminen Nuorten Sosiaalinen Yrittäjyys (YSE) -ohjelmassa on pakollista kaikille IB-tutkinnon ohjelmaa suorittaville 1. vuoden opiskelijoille.
Ensimmäisen IB-vuoden aikana opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat paikallisen projektiviikon, joka tarjoaa palvelutoimintaa Maastrichtin paikallisille yhteisöille. Kaikkia IB-opiskelijoita kannustetaan järjestämään valinnainen projektiviikko Euroopassa opintovapaiden aikana, joiden aikana on mahdollista keskittyä kokonaisvaltaisesti palveluun, luovuuteen, toimintaan ja tutkimukseen.
Vuosittainen kaksipäiväinen tiedonteorian (TOK) -konferenssi tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden käydä dialogia ja vuorovaikuttaa ympäröivään maailmaan yhdessä kutsuvieraiden ja puhujien kanssa.
Neljän päivää kestävän Kansainvälisen Rauhankonferenssin aikana rauhantekijät ja asiantuntijat ympäri maailmaa jakavat tietoa ja innoittavat osallistujia luentojensa avulla. Opiskelijat, jotka ovat kokeneet henkilökohtaisesti rauhatto tai joilla on henkilökohtaisia siteitä erilaisiin konfliktien tarjoavat ainutlaatuisia näkemyksiään ja keskusteluja.
Maastricht Malli-YK konferenssi (MaasMUN) and TEDxYouth@Maastricht ovat kaksi vuotuista tapahtumaa, joista molemmat toteutetaan kokoonan oppilaiden johdolla.
Kampus ja muut tilat
Kampus on rakennettu vuonna 2015 osaksi puistomaisesta ympäristöä, koillis-Maastrichtissa. Aluetta ympäröivät urheilukentät, englantilaistyylinen luonnonsuojelualue sekä uudet asuntolat. Kampukselle pääsee siltaa pitkin, joka on vain jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käytössä.
Maantieteellinen sijainti
UWC Maastricht sijaitsee Maastrichtissa, joka on kansainvälisesti suuntautunut kaupunki Alankomaiden aurinkoisimmassa ja eteläisimmässä osassa. Kaupungin keskusta on vain 10 minuutin pyörämatkan päässä.
Opiskelijavalinnat
Pre-Kindergarten-, Primary- ja Secondary -opiskelijoiden on täytettävä Alankomaiden kansainvälisen koulutuksen laissa mainitut kriteerit. IB-opiskelijat valitaan UWC:n kansallisten valintakomiteoiden kautta. Lisätietoja on verkkosivustolla.
Yhteystiedot
UWC Maastricht
PO Box 1187
6201 BD Maastricht
Netherlands