Skip to content ↓

UWC-koulutusmalli ja sen periaatteet

 

There is more in us than we know if we could be made to see it; perhaps, for the rest of our lives we will be unwilling to settle for less.”

Kurt Hahn, UWC-liikkeen perustaja

UWC-koulutusmallille tunnusomaista ja kaikille UWC-kouluille yhteistä on pyrkimys monimuotoisuuteen. Opiskelijat pääsevät haastamaan itseään ja toisiaan monimuotoisessa ympäristössä. Tämä auttaa avartamaan nuorten maailmankuvaa ja käsitystä omasta itsestä – samalla kun opiskelu johtaa kohti kansainvälisesti tunnustettua IB-tutkintoa.

UWC auttaa opiskelijoita löytämään mahdollisuuksia myönteisen muutoksen edistämiseen omissa yhteisöissään. UWC-opiskelijat oppivat, että maailmaa voi muuttaa omien rohkeiden valintojen, henkilökohtaisen esimerkin ja epäitsekkään johtamisen kautta. UWC tukee nuoria, jotta he voisivat saavuttaa oman potentiaalinsa älyn, henkisen ja fyysisen kapasiteetin, moraalikäsityksen ja estetiikan tajun sekä tunne- ja sosiaalisten taitojen osalta.

Opiskelu UWC-kouluissa perustuu seitsemään periaatteeseen, joissa tiivistyy ajatus koulutuksen kokonaisvaltaisuudesta. Näitä periaatteita kannattelevat lisäksi pyrkimys rauhaan, kestävyyteen ja oikeudenmukaisuuteen, jotka ovat UWC-liikkeen perusarvoja.

  1. Koulutuksen tulee tapahtua monimuotoisessa kouluyhteisössä. Opiskelijat tulee valita sellaisilta alueilta ja ryhmistä, jotka edustavat laajasti eri kansakuntien sisäisiä sekä niiden välisiä jännitteitä.
  2. Koulutus tarvitsee kulttuurien välistä ymmärrystä ja aitoa toisista välittämistä. UWC-koulujen yhteisöllinen asuminen ja opiskelijoiden jakamat kokemukset antavat heille mahdollisuuden pureutua maailmanlaajuisiin ongelmiin.
  3. Fyysinen kunto ja terveelliset elämäntavat ovat tärkeitä tasapainoiseksi yksilöksi kehittymisessä. Epäterveelliset elämäntavat heikentävät voimavaroja.
  4. Yhteisön vuorovaikutus on koululla elämisen keskiössä. Tämä vaatii aktiivista osallistumista kaikilta kouluyhteisön jäseniltä.
  5. Opiskelijoiden pitää pystyä olemaan aloitteellisia kestävään kehitykseen liittyvissä asioissa niin koulun kuin henkilökohtaisella tasolla.
  6. Opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus harjoitella oma-aloitteisuutta, itsekuria ja vastuullisuutta sekä riskienhallintaa ja haasteiden vastaanottamista. Tähän tulee saada tarvittaessa aikuisilta tukea.
  7. Yksilöiden ainutlaatuiset edellytykset ja kyvyt huomioidaan. Jokaisessa koulussa tulee olla tukimuotoja, jotka auttavat opiskelijoita saavuttamaan potentiaalinsa.

Kaikki UWC-koulut jakavat samat arvot ja tavoitteet, mutta jokainen koulu toimii eri tavoin paikalliset olot huomioiden. UWC-koulutusmalli on koulujen yhteinen toimintamalli. Kaikki koulut noudattavat sitä, UWC-kokemuksen ainutlaatuisuus pohjautuu siihen.